Nyt kun kesän lämpö alkaa olla muisto vain ja syksy kiristää otettaan, voi monen kissan elämä muuttua hankalaksi. Kesä-asunnot ja huvilat lukitaan ja ne jäävät tyhjilleen, ainakin melkein. Voi olla, että jotain unohdetaan muuttokuormasta. Jotain jää, mutta sekin ovien ulkopuolelle. Mökin ovi ei kesäkissalle enää aukea, vaihtoehdot ovat vähissä. Syksyn viimat ja talven pakkaset eivät tunne armoa. Uutta kevättä ei kissalle kenties tule.

Ei tuo kesäkissa-ongelma enää onneksi niin suuri ole, mutta riittävä, jotta siitä täytyy kirjoittaa. Vielä tänäkin syksynä on Kissatalon puhelimeen tullut soittoja perheiltä, jotka haluavat luopua syksyn tullen isoksi kasvaneesta pennusta ja kaupittelevat sitä meille, ottaakseen taas keväällä uuden ihanan pennun lasten leluksi. Toisaalla kun ensilumi sataa, ihmetellään huvila-alueiden liepeillä käyskenteleviä nälkäisiä kissoja, jotka eivät selvästikään ole enää kenenkään omia. Näitä tapauksia tulee ilmi useita joka syksy. Kun soitto tulee Kuortaneelta, Yli-Härmästä, Jalasjärveltä tai Pietarsaaresta, kuka meistä vapaaehtoisista vaasalaisista sinne voi lähteä kissa-jahtiin?

Helppo ratkaisu

Tänä syksynä olemme törmänneet, taas kerran, omituisiin pentulöytöihin. Aika lailla kummallisista paikoista on löytynyt kesyjä pentuja. Vilkkaiden huolto-asemien parkkipaikoilta, juna-asemilta, keskeltä isoa siltaa tai valtateiden ojista on korjattu talteen eri-ikäisiä kissanpentuja. Kiinni-ottotilanteessa osa pennuista ehti luikkia pakoon, eikä koskaan löydetty, mutta suurin osa on saatu kiinni. Kuinkahan pennut ylipäätään ovat näin julkisille paikoille joutuneet? Onko joku ne sinne jättänyt tarkoituksella ja ajatuksella, että löytäkää meidät. Se olisi helppo ratkaisu pentu-ongelmaan, mutta moraaliton ja epävarma.

Kirsti Koivula