OMISTETTU PRINSESSAN MUISTOLLE

Joskus 15 vuotta sitten olin koiran kanssa lenkillä Klemettilässä. Kiinnitin huomion kahteen paperinpalaseen, jotka lentelivät vanhan junaradan päällä. Paperinpalat osoittautuivatkin kahdeksi oikein pieneksi emostaan eksyneeksi kissanpennuksi. Siihen loppui koiran lenkki ja se kiikutettiin juoksujalkaa autoon takaisin. Hain pennut, laitoin varovasti taskuu, ja vein kotiin.

Hankala alku

Eläinlääkäri antoi pennuille fifti fifti mahdollisuuden selvitä hengissä, niin huonokuntoisia ne olivat. Mutta niin vaan sinniteltiin ja elämä voitti. Kissoista tuli täysvalkoisen värinsä takia Prinsessa ja Lumikki. Vaikean alun ja valvottujen öiden jälkeen en malttanut viedä kissoja Kissataloon, vaan meillehän ne jäivät, niin kuin sen jälkeen niin monet muutkin hoitokissat.

Prinsessasta tuli Piimä

Piimämäisen olomuotonsa takia Prinsessasta tuli Piimä. Se nimi jotenkin kuvasti sen luonnetta. Ei ollut mitään, mitä sille ei olisi saanut tehdä, kiusaamista ja lyömistä lukuun ottamatta. Pienet lapset kantelivat sitä, pukivat sille nukenvaatteita, sitoivat kauniita huiveja sen ympärille. Se pörräsi kuin herhiläinen lapsilauman ympärillä maaten lehtien ja palapelien päällä, koko ajan leikin keskipisteenä.

Kissojen taivas kutsuu

Pari vuotta sitten Lumikki sai kutsun kissojen taivaaseen halvauksen takia. Viime viikolla jouduin tekemään raskaan päätöksen ja viemään Piimänkin viimeiselle piikille. Munuaiset sanoivat sopimuksen irti. Vielä siinä eläinlääkärin pöydälläkin luurangoksi laihtunut kissa kovalla kehräyksellä koitti rauhoittaa itseään tai luultavasti minua. Lohdutin itseäni sillä, että niiden elämä oli ollut hyvä ja pitkä. Eikä minulle koko niiden elämän aikana selvinnt sekään, olivatko ne kuuroja. Kissoilla on muutenkin valikoiva kuulo ja ne kuulevat silloin kun ovat sillä päällä.

Kirsti Koivula